19. syyskuuta 2016

4D-ULTRASSA KÄYNTI JA SEN KOKEMUKSET


Tarkoituksemme oli alunperin käydä 4D-ultrassa Tallinnassa katsomassa miten Bebellä menee. Olin kuullut, että siellä käynti olisi paljon edullisempaa. Tokihan matkat maksaa myös, joten ne täytyy ottaa huomioon. Moni kertoi taas Suomessa hintojen nousevan moniin satoihin euroihin.  
Noh, huomasin sitten passini menneen vanhaksi ja J:n kanssa yhteisen lomamme käydessä vähiin päätin vielä googlailla pääkaupunkiseudun 4D-ultra paikkoja. Ja onneksi googlasin! 
Löysin yksityisen terveysaseman nimeltä Perhe-Arte*. Heillä on on ollut aiemmin vastaanotto vain Lahdessa, mutta nykyään myös Helsingin Oulunkylässä. Perhe-Arten hinta 4D-ultraukselle on vain 135 euroa. Niimpä soitto heille ja saimmekin ajan jo samalle viikolle.  




Jännitys oli melkoinen ainakin omalta osaltani, mutta sitä hieman pehmitti lämmin ja kotoisa vastaanotto. Kuvitelma paikasta terveysasema ei täällä kyllä tullut kyseeseen vaan näki, että sisustukseen oli panostettu, jotta asiakkailla olisi mahdollisimman mukava olo. Täytin ensin mun osalta terveystietolomakkeen, jonka jälkeen meidät vastaanotti kätilö Heli. 

Heli kyseli aluksi raskauden kulusta, voinnista ja katsoi neuvolakortin. Saimme heti Helistä kuvan, että he haluavat palvella asiakkaitaan mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja tutustua hieman pintaa syvemmälle. Tällöin he voivat kartoittaa asiakkaiden tilannetta ja auttaa mahdollisimman hyvin. 
He tarjoavat terveyden- ja sairaanhoitopalveluita asiakkaille koko heidän elinkaarensa ajan. Heidän palvelunsa vaikutti siltä, ettei mihinkään ole kiire ja he varaavat tarpeeksi aikaa jokaiselle asiakkaalle.




Helin tehdessä ultratutkimusta masun päältä näimme monitorista sekä liikkuvaa, että pysäytettyä kuvaa pienokaisestamme. Siellä se Bebe tyytyväisenä köllötteli ja oli ihana nähdä hänen kasvojensa piirteitä <3 Hän piteli napanuoraa käsissään kasvojen edessä, joten hieman se haittasi mittojen ottamista. Olin puhelimessa kertonut Beben olevan kovin vilkas tapaus, että varmasti saadaan hyvää kuvaa. No niin siinä sitten kävi, että aluksi hän hieman liikkui, mutta sitten hän joko alkoi unille tai oudon äänen kuullessaan jännitti tilannetta. Olin myös heidän suosituksesta ottanut mukaan pari palaa suklaata tämän varalle, mutta nyt sekään ei näyttänyt tepsivän :D 

Heli sai kuitenkin mitattua Beben mitat niin, että saatiin painoarvio ja nähtiin, että kaiken pitäisi olla kunnossa. Mikäli kävisi niin, ettei vauvan mittoja saataisi mitattua voi ultraukseen tulla uudestaan samaan hintaan. Meille jäi kotiin viemisiksi kuvia ja videoita muistitikulle. Siitä onkin ollut kiva näyttää muille pienen kuvaa. Vaikea kyllä sanoa kummalta hän tässä vaiheessa näyttää :)

Palatakseni tähän Beben painoarvioon. Arvio on tosiaan vain arvio ja perustuu saatuihin mittoihin ultrauksessa. Näin ollen mikäli Bebe syntyy laskettuna aikana olisi hänen painonsa noin neljän kilon tienoilla. Mua alkoi suoraan sanottuna hieman jännittämään noinkin iso paino. Itse, kun olin syntyessäni reilu kolme kiloa.. Sieltä olisi tämän arvion mukaan tulossa kunnon kokoinen tytsy <3 




Pari päivää käyntimme jälkeen sainkin vielä Helilta sähköpostia. Hän huomasi mun jääneen miettimään synnytystä ja painoarviota, joten halusi vinkata muutamia sivustoja joista voisi olla hyötyä. Hän myös sanoi, että hänelle saa laittaa viestiä, jos joku asia vielä mietityttää nyt tai myöhemmin. Kuinka hyvää palvelua!

Todellakin aivan ihana kokemus kaiken kaikkiaan ja voin lämpimästi suositella käyntiä jokaiselle! 

*Yhteistyössä Perhe-Arte
  


  - Marjut -

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pääasia, että vauvalla on kaikki hyvin eikä painoarvioon kannata kiinnittää huomioita sen enempää. Meillä tehtiin painoarvio noin kuukausi ennen laskettua aikaa. Arvio oli neljä kiloa ja syntyessään vauva oli alle kolme kiloa. Eikä sillä ole mitään väliä onko vauvelilla vähän pulleammat posket ym. Unohda painoarvio, nauti loppuraskaudesta ja kiinnitä huomiosi siihen, että tunnet vauvan liikkeet päivittäin. Sara

Marjut kirjoitti...

Painoarvio mietitytti lähinnä sen takia, että jos en saisikaan häntä alateitse ulos. Pääasia tietysti, että hänellä on kaikki kunnossa <3 Ja tällä viikolla arvioitiinkin painoksi 3100g joten ei pitänyt aiempi arvio paikkansa. Vauvan liikkeet on todella vauhdikkaat eikä niiden tuntemiset ole epäselviä :D
Marjut