14. tammikuuta 2017

RUOKAPÖYTÄ VAIHTOON

Moikka!

Tämä postaus piti julkaista jo eilen, mutta meidän ilta menikin pienen flunssapotilaan hoitamiseen. Minskulla on flunssa ja todella avuton olo, kun ei voi kauheasti auttaa toista :( J kävi illalla ostamassa kaupasta valkosipuliakin, kun kuulimme sen mahdollisesti auttavan sukkaan laitettuna ja sängynpäätyyn kiinnitettynä. Nukuimme sitten valkosipulin tuoksuisessa huoneessa koko yön :D Yö onneksi sujui hyvin ja koitimme aina syönnin yhteydessä niistäjällä tyhjentää nenää. Toivotaan, että pian menee olo ohitse <3 


Muistatte varmaan, että me hankimme tämän nykyisen pöydän Askosta muuttaessamme tähän asuntoon. Olen pitänyt pöydästä kovasti ja siinä on ollut just hyvän värinen kannen sävy.  




Nyt on kuitenkin niin, että kansi on mustunut niistä kohdista missä kädet ovat koskettaneet pöydän pintaa. Pöydällä on olleet nämä pyöreät tabletit ja niiden ympäriltä on alalaita paikka paikoin tummentunut. Ehkä huomaattekin alla olevasta kuvasta. Olin todella harmistunut asiasta ja varsinkin siitä, että kansi ei ollut enään tasainen kaunis väri vaan läikikäs. Näin ollen olinkin yhteydessä Lanternan Askoon, josta pöytä on hankittu ja sieltä pyydettiin sähköpostilla tiedot ja kuvia pöydästä. Lähetin ne heille ja viikon sisällä sainkin vastauksen, että pöydän valmistaja ottaa pöydän takaisin ja rahat palautetaan minulle kokonaisuudessaan. En osannut odottaa moista vastausta, joten nyt onkin hieman kiirus hankkia uusi pöytä tilalle :D Olen todella iloinen heidän vastauksestaan ja siitä miten he tämän asian ovat hoitaneet. Olen aina ollut heidän palveluunsa tyytyväinen, mutta tätä en siltikään osannut odottaa. Ilmeisesti tämän pöydän kohdalla on kannessa sattunut virhe tms. 




Olen tykännyt tämän pöydän ilmavuudesta ja siitä ettei se koostaan huolimatta näytä liian raskaalta kodissamme. Erityisesti nuo ristikkojalat ovat olleet mieleeni. 
Olen muuten haaveillut tuon sivupöydän ja taulun tilalle isoa vitriinikaappia. 
Se toisi kaivattua kaappitilaa keittiön puolelle, mutta katsotaan. 





Pohdin ottaisinko saman pöydän tilalle Askosta, mutta nähdessäni tämän kuvan netissä


( kuva löydetty; http://sisustustajaelamaa.blogspot.fi/2014/03/diy-projekteja-tulevaan-kotiin.html
 )


rakastuin päätä pahkaa siihen ja nyt tuollainen on aivan pakko saada <3 Nuo kiiltävät raksijalat ovat todella kauniit yhdessä patinoituneiden lankkujen kanssa. Ei liian krumeluuri eikä maalaisromanttinen, täydellinen siis! Nyt olenkin yrittänyt löytää pöydälle tekijää, mutta tuntuu, että joku osaisi hyvinkin tehdä kannen, mutta metallinen jalka pitäisi teetättää toisella. Huoh! Jos joku muuten tietää jonku tekijän kenellä pöytä voisi onnistua, niin kuulisin mielelläni!

Taidan tehdä niin, että hankin väliaikaisen pöydän Tori.fistä, kun tosiaan tulevat hakemaan tämän nykyisen pöytämme heti, kun ilmoitan heille. Emme kuitenkaan viitsisi kovin kauaa olla ilman pöytää ja näyttää siltä ettei tuon pöydän saaminen ihan heti onnistu. Se on kuitenkin niin unelmapöytä, että ehkä maltan hetken sitä odotella ;) Näin edullisen pyöreän ruokapöydän ilmoituksen, mutta mietin käykö sen mallinen meille? Toki se olisi vain väliaikainen, joten voisi olla hauska kokeilla, jos vastaavanlainen tulee vielä myyntiin :)  

Mitäs te pidätte löytämästäni pöydästä? 
Iskikö teihin yhtä kovasti kuin kirjoittaneeseeen?

Kivaa lauantaita harmaasta säästä huolimatta! 

Terkuin,
- Marjut -

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni saman tyylinen pöytä, mutta valkoisilla puisilla jaloilla! Tekijä oli facebookissa nimellä Mikko Jokiniemi ja siellä on julkisia albumeita mistä näkee minkälaisia on jo tehnyt. :)
-maria

Chandelierhome | Meiju kirjoitti...

Teidän entinen pöytä on todella kaunis ja olen niin monet kerrat sitä ihastellut instagramin puolella! Nuo ristikkojalkaiset pöydät on kyllä niin kauniita jo pelkkien jalkojen ansiosta. Pyöreän pöydän haaveilua itselläni myös silloin tällöin. Ehkä sitä joskus uskaltaa sellaisen hankkia. Uskon että tuleva pöytä sopii teille, oli se pyöreä tai ei :-) mukavaa viikonloppua!

paula kirjoitti...

Romuritari tekee lankkupöytiä erilaisilla jaloilla, oon sieltä kuolannu moisia mutten vielä raaskinu hankkia :)

Anonyymi kirjoitti...

Upea, minkä pöydän olet löytänyt.Minä teetätin tutulla puusepällä nykyisen ruokapöytäni (niin kuin edellisenkin, osan siitä teki metalliverstaan kaveri, koska pöydän jalka oli rosteria),näin olen saanut parhaat ja mittoihin sopivat pöydät. On tietysti vähän hintavampaa, mutta laadusta kannattaa maksaa:) Ihanaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

Marjut kirjoitti...

Kiitos kovasti vinkistä :)

Marjut kirjoitti...

Kiitos, minäkin pidin siitä kovasti ja harmittelinkin pöydän kohtaloa :/ Uusi pöytä on kyllä kivan freesi! Aurinkoista kevättä :)

Marjut kirjoitti...

Kiitos, heidän kanssaan olenkin jo ollut yhteydessä :)

Marjut kirjoitti...

Voi olisikin upeaa nähdä myös sinun pöytäsi! Vinkkaa ihmeessä metalliverstaan kaveri :) Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!