20. maaliskuuta 2017

UUSVANHA SOHVAPÖYTÄ


Huomenta!

Viikonloppu hujahti ohitse ja jälleen ollaan maanantaissa. Täytyy kyllä sanoa, että nykyään, kun herätään siinä klo 6-7.30 välillä niin päiviin mahtuu hurjasti tekemistä. Ehtii tekemään paljon enemmän kuin ennen, kun heräsi myöhemmin. Ihanahan se on herätä valoa tulvillaan oleviin aamuihin <3 Tänään on kevätpäiväntasaus ja se tarkoittaa sitä, että päivät pitenevät. 
Kesä täältä tullaan!

Me ollaan tähän asti käytetty olohuoneen sohvapöytänä Ektorpin rahia. J on muutaman kerran vihjaillut, että sohvamme voisi olla isompi. Sen kokoinen, että siinä mahtuisi kaksi aikuista kunnolla köllöttelemään. Päätin toteuttaa toiveen lisäämällä rahin osaksi meidän sohvaa. Näin ollen sohvapöydän tilalle tarvittiin siis joku muu pöytä. Osa teistä varmaan muistaakin vanhassa asunnossa esillä olleen lasipöydän. Tälle pöydälle ei ole löytynyt tässä kodissa paikkaa niin se on lymyillyt meidän vierashuoneessa tähän asti. Ajattelin pitää sitä nyt meidän sohvapöytänä, kunnes hankitaan kokonaan uui pöytä. Tarkoituksena olisi hankkia pyöreä pöytä, joka varmastikin olisi paras malli tähän tilaan. 

Lasipöytä on hieman liian korkea sohvapöydäksi, mutta toisaalta pöydän paikka ei ole television edesssä. Näin ollen annoin sen jäädä siihen. Asetin pöydälle nipun lehtiä ja niiden päälle tuoksukynttilän sekä ruusuja. Mielestäni oikein simppeli, mutta tyylikkään näköinen kokonaisuus.

Mitäs te sanotte? 








Pian kuulette lisää kuvissa vilahtaneesta matosta ja olohuoneen uudesta järjestyksestä! 

Energistä viikkoa! 


- Marjut -

4 kommenttia:

Chandelierhome | Meiju kirjoitti...

Ihana sohvapöytä! Ja katselinkin instagramin puolella että tutulle näyttää, kun sama pöytä on vilahtanut kuvissa joskus aikaisemminkin. :-)

Unknown kirjoitti...

Ihana pöytä! Tuohon tilaan ehkä vähän tosiaan liian korkea. Matalampi pyöreä kromisilla jaloilla olisi aika täydellinen kuten tänään jo vähän suunniteltiinkin😍

Marjut kirjoitti...

Kiitos <3 Juu on kyllä harmittanut ettei sille ole ollut paikkaa, mutta nyt onneksi ainakin hetken on :) Kivaa viikonloppua!

Marjut kirjoitti...

Totta kyllä, mutta saa nyt olla kunnes löydän sopivan tilalle ;)