20. tammikuuta 2017

IKEAN REISSUA JA POHJOISEN MATKAA


Heissan, 

täällä ollaan oltu flunssaisena jo pari päivää :/ Ensin Minea oli kipeänä ja nyt on minun vuoroni niiskuttaa. Olemme lähdössä sunnuntaina Pohjanmaalle, joten ikävää, jos tässä nyt olo menee vielä kurjemmaksi. Ollaan siis Minean kanssa kaksin lähdössä junalla Kokkolaan ja tulemme takaisin ensi torstaina. Hieman jännittää miten ensimmäinen reissumme sujuu!
Ihana nähdä pitkästä aikaa siellä asuvaa perhettäni ja ystäviäni <3 

Käytiin eilen tyhjentämässä kirpparipöytä ja täytyy kyllä myöntää, että olin pettynyt myyntiin tällä kertaa. Tammikuu on kuulemma yleisesti huonoin kuukausi, joten saatan viedä vielä loput tavarat uudestaan myyntiin keväällä. Niitä, kun jäi vielä kaksi Ikean kassillista :D 

Tänään käytiin Ikean reissulla ostamassa taulunkehyksiä ja kynttilöitä. Kävimme myös teetättämässä valokuvia kehyksiin laitettavaksi. Laittelen tauluista kuvia teille myöhemmin, kun saadaan ne ensin seinälle. Eilen tuli Jotexin paketti, jossa oli tyynynpäällisiä ja verhoja, Yhdet tyynynpäälliset sekä mahdollisesti myös yhdet verhot saavat jäädä. Kahdet verhoista ei täyttänyt odotuksiani ollenkaan, harmi koska ne näyttivät kuvissa niin kivoilta. Tänään lähti Jotexille myös isomman paketin tilaus, jota jännityksellä odotan! Sanotaanko vaikka, että se on tulossa makuuhuoneeseemme ;) Makuuhuoneeseen on suunnitteilla myös pintojen päivitystä lähiaikoina. 

Tarkoitukseni on päivittää blogia myös reissun päällä, joten pian kuulette lisää uusista jutuista! 

Tässä muuten vilaus uudestaväliaikaisesta pöydästämme ;)


Toivotan teille kaikille rentouttavaa ja aurinkoista viikonloppua <3




- Marjut -

ps. Uusi vitriini on kotiutunut meille jo ;) 


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Laita vaikkapa kirppiselle oman blogin jossa jotku voi huudella niinkun huutokauppa

Marjut kirjoitti...

Kiitos hyvästä ideasta, täytyypä miettiä!