Innostuin eilen leipomaan viikonlopun kunniaksi pienen piirakan :) Kaupasta lähti mukaani raparperiä ja mustikoita, joista piirakkaan ensin päätyi mustikat. Kurkkasin nopsasti kaupassa ollessani puhelimesta nopeaa piirakkaohjetta ja Valion sivuilta löytyi useampikin houkutteleva vaihtoehto. Päädyin nyt ensin kokeilemaan tätä samettista Jogurtti-mustikkapiirakkaa.
Maku oli nimensä mukainen ja samettisuus yhdistettynä vaniljakastikkeeseen oli ihan bueno!
Tässä ohjetta, jos te innostutte myös ;)
Valmistusaineet
Pohja
3 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
1 ½ dl Valio Oivariini® juoksevaa
2 munaa
1 dl Valio A+™ vaniljajogurttia
laktoositon
¾ tl sitruunankuorta (laitoin kardemumma maustetta)
Täyte
200 g (3 - 4 dl) mustikoita
( 1 rkl perunajauhoja
)
1 muna
2 dl Valio A+ vaniljajogurttia
laktoositon
½ dl sokeria
Valmistusohje
Sekoita kulhossa kuivat aineet.
Lisää Oivariini, munat ja jogurtti. Mausta sitruunankuorella
(pese ensin sitruuna kuumalla vedellä, raasta ohut pintakuori) tai
hienonnetulla kardemummalla. Sekoita nopeasti tasaiseksi.
Kaada taikina uunivuokaan (Ø 27 - 30 cm). Levitä löysähkö
taikina pohjalle ja ylös vuoan reunoille.
Ripota marjat pohjataikinalle. Jos käytät pakastemustikoita
tai vetisiä mustikoita, sekoita marjoihin ensin 1 rkl perunajauhoja. Laita
marjoja enemmän reunoille kuin keskelle, näin pohja kypsyy myös keskeltä.
Yhdistä muna, jogurtti ja sokeri. Kaada mustikoiden päälle.
Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa 25 - 30 min tai
kunnes kypsä. Tarjoa jäähtyneenä.
Kivaa viikonloppua <3
- Marjut -
2 kommenttia:
Tuota vois kokeilla gluteenittomana.
Osallistu kastehelmi tarjoilu lautasen arvontaan mun blogissa.
Voi mitä kuvia, vesikielellä katselen, nam.
Lähetä kommentti