23. tammikuuta 2016

Ihastuttava Tiirinkoski + arvonta

Kyselin ennen Vanajanlinnan reissuamme Facebookin sivustolla Hämeenlinnan alueen sisustuskaupoista. Sainkin muutamia hyviä vinkkejä, mutta ikävä kyllä keskustan alueen kaupat olivat kiinni lähtiessämme sunnuntaina. Minulle vinkattiin kuitenkin niin Facebookissa kuin hotellissa tutustumaan Tiirinkosken tehtaaseen. Paikka on kuuluisa mm. heidän herkullisista vohveleistaan. Päätimme siis lähteä ihan vain herkullisten vohveleiden perässä ;)

Emme oikein osanneet odottaa vohveleiden lisäksi mitään, mutta pihaan ajaessamme vastassa olikin ihastuttava maatilamiljöö.Tehtaasta löytyikin myös rentohenkinen sisustusliike. Päätimme kuitenkin ensin maistella näitä suositeltuja vohveleita. Voin sanoa, että tänne todellakin kannattaa ajaa vaikka vain näiden vohveleiden takia. Siis niin suussa sulavia ja herkullisia!! Kahvilassa myydään myös suomalaista Chjocon käsintehtyä suklaata, jota myös maistelimme. Aika namia sekin.

Herkuttelun jälkeen kiertelin liikettä, jonka kuulinkin olevan vanha navetta. Sehän sopiikin kivasti paikan fiilikseen. Liikkeen valikoimista löytyy mm. Odd Molly, TineK ja House Doctor. Paljon varsinkin moderniin ja skandinaaviseen sisustustyyliin sopivia juttuja. Tuotteet ovat laadukkaita ja tarkoin valittuja. He järjestävät tilalla myös tapahtumia, joista löytyy tietoa heidän Facebook-sivuillaan.







lautasella on vain puolikas vohveli ;)


Katsokaa mitä ihania söpöläisiä!!  Pääsimme tilan isännän kanssa niitä ihan aitaukseen asti katsomaan :) 





Tilalla kannattaa pysähtyä vaikka koko perheen voimin, lapset ovat varmasti innoissaan eläimistä :) Tai minä ainakin olin :D 



Ja sitten siihen arvontaan!
Sain nimittäin tuliaisiksi liikkeen uusimpia tuotteita, jotka haluan teille ihanat lukijani arpoa :) Kyseessä on kaksi puhtaanvalkoista Sirocco Livingin pyyhettä sekä  Osmian valkoapilan tuoksuinen nestesaippua.





Tässä pyyhe kuvattuna liikkeessä

Arvontaan osallistut kommentoimalla tähän postaukseen vain sähköpostiosoitteesi. 
Mielensä mukaan voitte lisäksi kommentoida jotain kivaa :) 
Osallistumisaikaa on tiistaihin 26.1.16 klo. 22.00 asti

Onnea arvontaan ja tunnelmallista iltaa! 

Terkuin,

- Marjut -




94 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana palkinto <3
TuireS

Anonyymi kirjoitti...

susanna89.nurmi@gmail.com täytyykin käydä tutustumassa tuohon paikkaan :)

Unknown kirjoitti...

Tunnelmalliselta vaikuttaa paikka.

Anni kirjoitti...

Kiva palkinto! :) ansku1_@hotmail.com

Satu kirjoitti...

Voi miten ihana palkinto, toivottavasti arpa suosii minua kerrankin. Joka kerta ihailen sinun kaunista kotia, mielenkiinnolla odotan mitä kaunista olet taas löytänyt ja sisustanut kotisi.

Unknown kirjoitti...

Toivottavasti osuisi mulle ☺

Martta kirjoitti...

Itse tykkään tuollaisista persoonallisista sisustuspuodeista! Pistän muistiin tämän vinkin. Mukana ollaan arvonnassa :)

Aidafoun kirjoitti...

Ihana arvonta! :)
aidafounnn@gmail.com

Lottakooo kirjoitti...

Kiva arvonta :) lottakooo@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Kivoja kuvia! Mukana arvonnassa,
pienet.suloisuudet@gmail.com

kikke kirjoitti...

ihanat pyyhkeet
kikke at live.fi

Ella Kristiina kirjoitti...

Kivaa sunnuntaita sinne :) satu.suurkaulio@saunalahti.fi

Tuija kirjoitti...

Lempikohde! 👍🏻 villaiiris@me.com

Tuija kirjoitti...

Arvonnassa mukana! 💫 kotimeidan@gmail.com

JohannaL kirjoitti...

johannaliina@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa ��niin huikean ihania postauksia. auli.vaananen@luukku.com

Unknown kirjoitti...

tarja.stranius@gmail.com

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta! :-)
emmih96(at)hotmail.com

Unknown kirjoitti...

heidi.jalma@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

niina-a(at)hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

kalevo123(at)gmail.com

Tanja kirjoitti...

Oih, ihanan näköistä!! tanja.linjakumpu at gmail.com

Sanna kirjoitti...

sanna.leppala@elisanet.fi ihania :)

Suvi P kirjoitti...

Pitääkin tehdä reissu Hämeenlinnaan viimeistään kesällä, tosi lähellä Helsinkiähän se lopulta on! stparvia@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Anna-Mari Hosio; Toivottavasti voitan

Anonyymi kirjoitti...

annelaukkanen09@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

chipmunk@hotmail.fi

Marja kirjoitti...

martsa83@gmail.com

HannaL kirjoitti...

Mukana kivassa arvonnassa! hanna_lappalainen@luukku.com

Live&Home kirjoitti...

liveandhome@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Valtavan ihana blogi<3
nellly-@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

miianblogi(at)suomi24.fi

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta!
tanja.telimo@gmail.com

Teija kirjoitti...

Upea palkinto!
hamalainentm@gmail.com

Unknown kirjoitti...

tolvanen.saana@gmail.com

Hmph kirjoitti...

kuntoileva.tantta(at)gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

jennik1000@hotmail.com ,ihanat puhtaanvalkeat pyyhkeet!

Suvi7 kirjoitti...

Hieno paikka ja suloisia eläimiä :) Oli varmasti antoisa visiitti.
Toivottavasti pääsisi kokeilemaan (tuoksuttelemaan) tuota saippuaa, ihana palkinto
talviuninalle(at)gmail.com

Suvi7 kirjoitti...

talviuninalle(at)gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan tuoksun kuuloinen nestesaippua, sekä kauniit valkoiset pyyhkeet. :) jennifelt@gmail.com

Siinatar kirjoitti...

siinatar@gmail.com

Diana kirjoitti...

diana89_5@hotmail.com

Mari kirjoitti...

Ihanat varsinkin nuo pyyhkeet <3 alatamari@gmail.com

Cherrycloud kirjoitti...

Ihania kuvia :)
cherrycloud@luukku.com

Anonyymi kirjoitti...

On ihana paikka, myös suolaiset vohvelit on hyviä �� mariflyasusteet(at)gmail.com

Anna kirjoitti...

Ihana puoti, täytyypä vierailla!
annaleena.kerala@gmail.com

Netta kirjoitti...

Oi miten ihana paikka. Pitää ehdottomasti vierailla joskus. <3
Mukana arvonnassa nettando@gmail.com.

Anna kirjoitti...

Ihana puoti, täytyypä vierailla!
annaleena.kerala@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tää alkaa olla mun vakiliikkeitä :) laine91@msn.com

Anonyymi kirjoitti...


Osallistun arvontaan: ewewiina@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

johkulainen(at)gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tuttu ja niin kiva paikka. :) heidi.valavaara@gmail.com

Elise H. kirjoitti...

Mukana kivassa arvonnassa :)
netteri@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Osallistun arvontaan!

heidimalinen@hotmail.com

Siili kirjoitti...

vaatehuttuja(@)gmail.com

Tarja kirjoitti...

Ihanama talvenvalkoista ja kesän tuoksua ��
Tilkkutarja@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihan huippu paikka, ihanat tuotteet ja ympäristö. katriina.koski@gmail.com

Pyykkis kirjoitti...

Käyty on, kiva paikka!
skontio@yahoo.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukana kivassa arvonnassa :)
piariikka1@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

veerar_92@hotmail.com

Muutaman kerran itsekin käynyt Tiirinkosken tehtaalla ihastelemassa tuotteita ja herkuttelemassa leivoksilla, ihana paikka!��

Sari kirjoitti...

sarppa.vuorinen@gmail.com

Vohvelit todellakin vievät kielen mennessään... kannattaa testata myös suolainen versio ;)

Jaana kirjoitti...

Oispa ihana tutustua tuotteisiin! Sähköposti on ikojaa@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihana palkinto ��
paivaperhonen@gmail.com

Jenne kirjoitti...

Onpa kauniita kuvia! :)
mmyheartishere@gmail.com

Willa Wäinölä kirjoitti...

Ihanan tunnelmallisia kuvia :) sundvkata@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

saana.markko@gmail.com :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva arvonta!
marianna1 at luukku.com

Unknown kirjoitti...

Tiirinkoskella viihtyy aina! ❤️ uotilasari08@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla on tullut käytyä, mutta vohvelit on vielä maistamatta! :) mmamallamablogi@gmail.com

Unknown kirjoitti...

Oioi! Miksiköhän tuli tarve siivoilemaan? Vassaa :)) Ihana arvonta!
bikkenpilttuu (at) hotmail.com

Jenni kirjoitti...

Ihana arvonta :)
ameliarose211@gmail.com

Hippohiiri kirjoitti...

Vau!

hippohiiri@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Valkoapilan tuoksu on yksi parhaita, ihan tässä tulee kesä jo mieleen! Olen mukana hippu(at)outlook.com

Ellukka kirjoitti...

ellaannikai@gmail.com

Elisabet kirjoitti...

Ihana arvonta!
tiiinu_(at)hotmail.com

Susanna kirjoitti...

Ihana arvonta!

jonnarawr@hotmail.fi

Anonyymi kirjoitti...

Arvonnassa mukana! :) anumarita@wippies.com

Anonyymi kirjoitti...

Mukaan arvontaan ja nuo pyyhkeet... Ihanat!!
Kirsipulkkinenhamalainen(at)hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

milla 4 (a) hotmail . com ja toki ilman välejä kaikki :) kiva arvonta!

ainoa. kirjoitti...

Aino.kinnu@gmail.com ��

Anonyymi kirjoitti...

<3 j.nummenpaa@hotmail.fi

Unknown kirjoitti...

Uusille pyyhkeille olisikin tarvetta :) kotirinteessa@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

pauliina.rogard@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta :)
sanna.leppala@elisanet.fi

Unknown kirjoitti...

anni.hyry@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Susanna.piekka@hotmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihana arvonta!:) reetatauriainen0@gmail.com

helieli kirjoitti...

Tiirinkoskesta niin paljon kuullut - jospa ensi kesänä ihan omaa aikaa ja reissuun kauneuden keskelle?!
Kauniita kuvia, kiva palkinto; ehdottomasti mukana! :)
helieli73@gmail.com

kirsimaria kirjoitti...

Monesti pitänyt käydä tiirinkoskella, mutta vielä en ole ehtinyt. Mukavan näköinen paikka. kirsi08@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

reetta.t@hotmail.com
Ihania tuotteita!

Anonyymi kirjoitti...

Mukana ollaan, suloisia eläimiä! ♥
sannakaustinen@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

... ehdin just vielä kisaan mukaan :)
Mukavan oloinen paikka, täytyypä käydä.
marjo.vapalo@gmail.com

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ovat kuvat ja tuotteet! Vaikka en arvontaan ehtinyt :)