2. huhtikuuta 2017

MISTÄ TIETÄÄ MILLOIN ON AIKA PÄÄSTÄÄ IRTI LEMMIKKIELÄIMESTÄ?

Hieman syvempää kirjoitusta näin sunnuntaihin. Tätä tekstiä ei ole minun helppo kirjoittaa, mutta haluan jakaa tämän kanssanne. Minä nimittäin heräsin aamulla siihen, että vieressäni oli märkä lammikko. Ja ei se en ollut minä. En tiedä olisiko sekin ollut parempi vaihtoehto kuin se se, että meidän Osku oli pissanut sänkyyn. Ikävä kyllä tämä ei ollut edes ensimmäinen kerta. Oskulla alkaa olemaan ikää mittarissa tänä vuonna jo 20 vuotta. Se on melkoinen saavutus kissalle, joka on kuitenkin jo kerran tippunut ikkunasta.  Täsmennyksenä sen verran, että meidän Osku on siis tyttö ;) 

Osku on tullut minulle aikoinaan entisen poikaystäväni kotoa pohjanmaalla. Meillä on siis jo yhteistä elämää elettynä lähes 15 vuotta. Siinä ajassa eläimestä väkisinkin tulee yksi perheenjäsenistä. Kokkolassa asuessani Osku alkoi ensimmäisiä kertoja pissaamaan sänkyyn. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun silloinen poikaystäväni tuli takaisin armeijasta. Luulen, että silloin pissailun syy oli vähempi häneen kohdistuva huomio. Leikkautimme Oskun silloin ja pissailu loppui. 

Muuttaessani Kokkolasta Helsinkiin 9 vuotta sitten Osku olemassa olo oli minulle henkireikä. Ekaa kertaa asuin yksin ja vielä uudessa kaupungissa uuden työpaikan kanssa. Olin jo parin päivän jälkeen valmis pakkaaman kamat ja suuntamaan maitojunalla takaisin pohjanmaalle. Kotiintuloa kuitenkin helpotti tieto siitä, ettei tarvitse ihan tyhjille seinille puhua. Osku on aina ollut melko seurallinen ja huomionhakuinen kissa. Oskun läsnäolo oli tuohon aikaan minulle todella tärkeä ja se auttoi minua pahimman alun yli. Yhdessä me selvittiin yhdestä elämäni suurimmasta muutoksesta. 

Vuosi siitä Osku tippui kerrostalon 7. kerroksesta. Silloin hänellä meni mm. takajalan reisiluu poikki. Pelkäsin jo silloin menettäväni hänet, mutta onneksi löydettiin lääkäri, joka osasi korjata tippumisesta aiheutuneet jäljet. Paraneminen sujui hitaasti, mutta Osku oli sisukas sissi. 

Nyt pari vuotta sitten vanhassa asunnossa asuessamme Osku alkoi yöaikaan naukumaan. Eikä kyse ollut mistään pienestä äänestä. Samoihin aikoihin alkoi myös uudestaan sänkyyn ja muihinkin paikkoihin pissailu. Veimme Oskun silloin eläinlääkäriin ja hänellä todettiin Hypertyreoosi. Tämä sairaus on kilpirauhasen liikatoiminta. Hänelle määrättiin lääkkeet, joita on nyt syöty reilun vuoden verran. 

Päivin Osku on aika näkymätön sen nukkuessa milloin minkäkin verhon takana tai sohvan alla. Illan tullen alkaa hyvin äänekäs naukuminen, joka on osa sairautta. Hän kuulemma käy ns. ylikierroksilla. Useamman kerran yössä naukuminen herättää meidät. Ruokaakin pitää antaa öisin tai aloin antamaan, jotta saisi sen hiljaiseksi. Taisi olla väärä tapa, mutta kyllähän siinä hermot meni, kun yrittää nukkua ja toinen huutaa kurkkusuorana. 

Olemme käyneet useilla kontrollikäynneillä lääkkeiden määräämisen jälkeen. Yhdessä välissä määrää piti hetkellisesti nostaa, mutta nyt annetaan taas alun määräyksen mukaisesti. Sairauden ei pitäisi sinänsä olla hänelle kivulias, mutta eihän sitä ikinä voi varmaksi tietää. Tuskin naukuminen johtuu kivuista, kun päivisin on kuitenkin hiljaa. Huomasin muutama viikko sitten ettei Osku taida kuulla enään juuri mitään. Sen vuoksi varmaan naukuukin niin kovaa, kun ei kuule mitään.

Alle kuukausi sitten Osku pissasi meidän päiväpeitolle minu pedatessani sänkyä. Ja nyt sitten tämä tämän aamuinen. En tiedä mitä tehdä. Pelkään tietysti, että milloin kohteeki joutuu Minean sänky tai vaunut. Voin sanoa, että tulee aika kalliiksi roudata petauspatjaa pesulaan pestäväksi, saati sitten vaunujen pesettäminen. Onnistuuko sellainen edes.. 

 Olen onnellinen siitä, että Osku on ehtinyt nähdä Minean. Vaikka en tiedä onko se itse ollut siitä niin innoissaan. Hieman ehkä enemmän välttelee Minskua. Toisaalta olen myös miettinyt onko mustasukkainen ja osoittaa pissamisella mieltä? Olemme kyllä enemmän kuin yrittäneet antaa Oskulle yhtä paljon huomiota kuin ennen Minskun syntymää. 

Myös Ninni on enemmän kuin onnellinen, joka kerta meille tullessaan Oskun hoitamisesta. Meidän aamu olikin tunteellinen eikä itkuilta vältytty Oskun kohtaloa mietittäessä. 
Mistä sitä tietää milloin on oikea aika päästää oma rakas eläinperheenjäsen eläintentaivaaseen? Tuntuu pahalta laittaa Osku pois, jos hänellä ei olekaan kipuja. Mutta toisaalta kauanko uskallan odottaa mitä seuraavaksi tapahtuu? En haluaisi kuitenkaan hänen kärsivän mitenkään. Tiedän, että J alkaa olemaan jo hieman kyllästynyt Oskun tempauksiin, mutta antaa minun tietysti päättää asiasta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun tämä asia on meillä esillä, mutten tiedä mitä tehdä. Olen onnellinen kaikesta ajasta minkä olemme Oskun kanssa yhdessä saaneet viettää. Itku tulee ei auta <3

Onko oikea aika silloin, kun eläimestä enemmän ''haittaa kuin hyötyä''? 
Jos ymmärrätte mitä tarkoitan?
 Onko kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta tai mietteistäni?





- Marjut -

6 kommenttia:

We're Not in Kansas Anymore kirjoitti...

Voin hyvin kuvitella kuinka vaikeaa päätöstä olet tekemässä. Itse olin samassa tilanteessa muutama vuosi sitten, kun rakkaalla koirallani todettiin välilevyn pullistuma, joka paheni hyvin nopeasti siihen pisteeseen, ettei koira päässyt enää portaita alas.

Itse pitkitin lopetuspäätöstä liian kauan (jota kadun vieläkin) ja koirani joutui viettämään muutamia kivun täyteisiä ja lääketokkuraisia päiviä minun vuokseni turhaan. Mutta päätös oli liioittelematta vaikein mitä olen koko elämäni aikana tehnyt.

En tiedä onko tästä sinulle mitään apua, mutta minä tiedän tehneeni oikean päätöksen, koska koirani ei ollut enää onnellinen.

Pellavaajapastellia kirjoitti...

Nyt mua itkettää ihan hirveästi❤😭 Mä menetin kissani ollessani 11 vuotias. Eräänä yönä Stella ei vain tullut enää takaisin yöreissultaan. Surin asiaa todella pitkään. Teidän oskulla on ollut hyvä elämä ja on nyt kisulivanhus. Jos lemmikin elämä alkaa tuottaa sille itselleen paljon kärsimystä ja tietysti teille sen myötä, on ehkä aika sanoa rakkaalle jäähyvästit😥

Anonyymi kirjoitti...

Täällä ollaan melko samassa tilanteessa koiruuden kanssa.. lääkkeitä syö tämäkin pieni (12v), toisinaan niin energinen ja toisinaan todella väsynyt.
Luopumisen ajatusta ja sitä hetkeä on kerennyt kuitenkin jo sen verta pyörittelemään ajatuksissaan, ettei tilan mahdollisesti huonontuessa pidättele häntä kivuissaan täällä, kun joku ottaa sen avosylin vastaan lemmikkien taivaassa varmasti.
Ja kyyneleet vierii poskella...
Kukaan ei onneksi vie niitä muistoja meiltä pois, mitä lemmikkien kanssa ollaan koettu ja opittu!

Anonyymi kirjoitti...

Tiedän niin tuon tunteen!
Kaksi kertaa olen ollut tuossa tilanteessa, tosin asuin silloin vielä vanhempieni luona, joten yksin ei tarvinnut päätöstä tehdä. Molemmilla kerroilla koirat ovat sairastuneet vakavasti ja käytöksestä on selvästi nähnyt että kaikki ei ole kunnossa.

Viimeisin koira sairastui syöpään ja kasvaimet alkoivat painaa mm. hengityselimiä niin että koira läähätti miltei jatkuvasti. Vähän liian pitkään taidettiin tilannetta pitkittää, mutta "pakon" edessä ei ollut muuta mahdollisuutta. Oli ajateltava asiaa järjen kannalta, jos eläin ei pysty elämään ansaitsemaansa elämää kivuitta/ongelmitta niin silloin mielestäni on aika päästä pois.

Suru oli suunnaton, mutta aikaa myöten se onneksi helpottaa. Ja muistojahan ei kukaan voi viedä, itse teetin mm. valokuvakirjan lempihetkistä ja sain käsiteltyä asiaa. Teilläkin on onneksi pieni neiti viemässä ajatuksia muualle.

Tuli vielä mieleen että voisiko kissa tuntea itsekin, ettei ole enää ihan voimissaan ja siksi "väistelee" vauvaa? Varsinkin jos ei kuule hyvin, niin haluaa varmistaa ettei kukaan yllätä?

mariannejokisalo kirjoitti...

Voi Marjut... Muistan hyvin pari viikkoa sitten käymämme keskustelun. Sinulla on edessä vaikea päätös, sillä tassunjälki sydämessäsi on suuri. Osku on saanut kulkea pitkän tien kanssasi ja sitä on rakastettu paljon. Rakkautta on myös päästää irti kun on sen aika. Voimia Sinulle.

Anonyymi kirjoitti...

Viisas sano kerran että oikea aika on päästää eläin paremmille maille, kun sitä asiaa joutuu/rupeaa miettimään enemmän..