22. maaliskuuta 2015

Manse





Illan herkut :)

 
Kotimatkalle









Suuntasin lauantaina viikonlopuksi rakkaan ystäväni Marin luokse Tampereelle. Ihana aurinkoinen sää ja matka taittui mukavasti autolla ajaen. Kävimme sekä Ideaparkin että keskustan kauppoja kiertelemässä. Jotain taisi olla vialla, sillä en ostanut mitään :D Ei vain sattunut silmiin mitään ja jos sattui, niin eiköhän ollut koot loppuneet. Yhdet housut näin ollen pitää yrittää etsiä Gina tricot myymälästä. Sisustusliikkeet joissa olisin halunnut käydä olivat jo ehtineet mennä kiinni, hieman ihmettelin että olivat tosiaan kiinni jo ennen klo 16..

Iltaa vietimme Marin luona syöden ja höpötellen <3 Jälleen kerran oli tarkoitus lähteä katsomaan keskustan menoa, mutta jotenkin se sohva ja herkut vain vei voiton :)

Ajaessani tänään kotiin, kävin monien suosimassa Vaihmalan Hovissa Lempäälässä. Upeissa maalaismaisemissa oleva kartanoalue hotelleineen on kaunis paikka järjestää esim. hääjuhlia.
Piha-alueella olevat lampaat oli todella söpöjä :)
Tilan yhteydessä on putiikki jossa myydään mm. Lexingtonia ja Riviera Maisonia. Ihana putiikki oli todella kyseessä, siellä täällä toinen toistaan ihastuttavampia tavaroita. Tällä kertaa mukaan lähti vain kaksi Lexingtonin pyyhettä.

Oikein onnistunut reissu siis kaiken kaikkiaan takana!  Kiitos vielä kutsusta Mari-muru <3


Nyt unten maille :)

- Marjut -


Ei kommentteja: