31. lokakuuta 2015

Hemmotteluhetki

Hektisen viikon päätteeksi päätin aloittaa lauantaiaamuni ihanalla hemmotteluhetkellä.
Ja mikäs sen rentouttavampi tapa aloittaa viikonloppu, kuin itsensä helliminen <3 Täytyy myöntää, että liian helposti ainakin itse laiminlyö kunnollisen vartalonhoitohetken. Täytyisi muistaa hemmotella itseään ja vartaloaan säännöllisin väliajoin.

Mainitsin teille jo aiemmin, että White on White liikkeen valikoimiin on tullut myös kauneudenhoitotuotesarja nimeltään Meraki. Sain testattavakseni muutaman ihastuttavan Merakin tuotteen.

''Meraki tarjoaa uniikin matkan elämäntyylin ja ihonhoitotuotteiden maailmaan.Tuotteet on valmistettu Tanskassa. Merakin tuotteet valmistetaan luovassa ympäristössä ja ne ovat saaneet vaikutteita skandinaavisesta estetiikasta ja rakkaudesta luontoa kohtaan''
(teksti lainattu)

Vartalon kuorintavoidetta on kahdenlaista sekä kuivalle että normaalille iholle. Mineraalisuolaa sisältävä kuorinta on oiva apu kuivan ihon kanssa. Etenkin näin talviaikaan meidän vartalo on useamman vaatekerroksen alla joten iho kuivuu helpommin. Tämän tuotteen tuoksu on melko neutraali joten monelle. 

Vaikkakin itse kamppailen useasti kuivan ihon kanssa, valitsin tällä kertaa käytettäväksi tätä maapähkinää sisältävää kuorinta-ainetta. Tykkäsin tämän tuoksusta ja koostumuksesta enemmän. Vivahdus eukalyptuksen tuoksua rauhoittaa mieltä. Kuorinta-aineita suositellaan käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa.

Jalkani olivat kuorinta-aineen pesun jälkeen todella pehmeät. Levitin vielä vartalooni Omega 7:ää ja antioksidantteja sisältävää vartalovoidetta. Voide on näppärässä pumppupullossa joten sitä on helppo annostella sopiva määrä kädelle. Voide levittyy hyvin eikä ole tahmeaa ollenkaan. Tuoksu on tässäkin todella mieto.

Merakilla on myös käsille kahta erilaista voidetta. Molemmat on tarkoittu kuiville käsille mutta etenkin tämä Cotton haze creme. Creme on täyteläinen voide joka kuitenkin imeytyy nopeasti. iholle.
Silky mist on taasen hieman kevyempi voide joka sopii kaikenlaisille ihotyypeille. Näiden molempien tuoksu on mieto ja tuubia on helppo säilyttää vaikka laukussa.

Kertakaikkisen tyylikkäät tuotteet voi huoletta jättää näkyvällekin paikalle ja juurikin kylpyhuonetta koristamaan. Nyt ihoni on pehmeä ja kimmoisa, kiitos Merakin <3

 Onko joku teistä tuotteita jo kokeillut?

Voin sanoa, että olen tyytyväinen kokeiluuni ja voin tuotteita ilomielin suositella teillekin!









                                                                                                                                (yhteistyöpostaus)


 Hurjan hauskaa Halloween-iltaa kaikille! 

Terkuin,

- Marjut -


Ei kommentteja: