16. elokuuta 2016

Pohdintoja Beben puuttuvista hankinnoista

Täällä ollaan tehty vähän listaa vielä puuttuvista Beben jutuista.
Emme valinneet äitiyspakkausta, koska koin sen olevan hieman poikamainen värien osalta ja olemme saaneet ystäviltämme melko paljon sen sisältöä muuten. Pienempinä hankintoina on vielä mm. kylpyamme, kuumemittari, harsoja, tutteja, tuttipulloja, hoitoalusta ja muutamia voiteita.

Ajattelin nyt kysyä teidän kokemuksia mitä kaikkea sitä tarvitseekaan olla valmiiksi ja 
mitä juttuja ehtii hankkia vielä myöhemminkin? 


Tällä hetkellä listalla suurimpina hankintoina ovat:
  •  sitteri


Meillä on siis valmiina Stokken Tripp Trapp tuoliin (itse tuoli täytyy vielä hankkia) baby set, jolloin Bebe voi pienestä pitäen osallistua ruokailuhetkiimme pöydän päässä. Onko jollain tästä tuolista muuten kokemusta? Sekä meiltä löytyy myös Mamas&Papas leikkimatto, josta kirjoitikin jo aiemmin, *klik. Näin ollen mietin tuota sitterin hankintaa? Olen kuullut sitterin käytöstä positiivisia että negatiivisia kokemuksia (näinhän kaikkien tuotteiden kohdalla varmasti on). Sittereitäkin on tarjolla vaikka kuinka monenlaisia aina äänin ja värinöin varustelluista ihan basic malleihin, puuh!

 Kelpaako ihan normi sitteri vai tarvitaanko jotain lisäherkkuja?
Ja hankkiako vaiko eikö?
 Ja jos, niin millainen? 


  •  lastenvaunut

    Olen aina haaveillut valkonahkaisista Emmaljungan vaunuista ja ne ovatkin olleet pitkään ykkösvaihtoehtomme. Nyt kuitenkin olemme käyneet useammassa liikkeessä katselemassa vaunuja ja myös mm nämä Stokken ja Mutsyn vaunut ovat loistavia vaihtoehtoja.
    Vaunuissa tulisi olla nämä ominaisuudet; yhdistelmävaunut, kääntyvät etupyörät, keveys, helppohoitoisuus ja pieni koko.
    Meille yhdistelmävaunut ovat ehkä se tärkein ominaisuus, näin ollen vaunujen kestoa voi pidentää ratasosalla. Tietysti on hyvä ottaa huomioon mahdollisen toisen Beben tulo (ei siis suunnitelmissa ihan heti ;)), jolloin tuplarattaat tulisi kyseeseen. Luulen, että nuo kääntyvät etupyörät ovat helpot täällä julkisilla kulkuneuvoilla liikkuessa ja muutenkin kaupoissa asiointi missä tahansa. Meillä on viitisen porrasta ulko-ovelle tultaessa, joissa kylläkin kahden laudan ''ramppi'', joten toiveena olisi myös mahdollisimman kevyet vaunut. Tietty olisi hyvä, että vaunut saa tarvittaessa näppärästi myös Fordimme takakonttiin :) Matkarattaat saamme ystävältämme ja niistä lisää myöhemmin.

    Nyt otan vastaan teidän kokemuksia vaunuista? 
    Kertokaahan plussat ja miinukset omistanne?


     - Marjut -



Ei kommentteja: