3. huhtikuuta 2017

10 SYYTÄ HYMYYN


Näin muutamassa blogissa postauksen 10 syytä hymyyn ja ajattelin, että tässäpä iloinen aloitus uudelle viikolle. Välillä onkin ihan hyvä listata asioita, joista on onnellinen juuri tällä hetkellä. Ja asioita, joiden ajatteleminen tuo hymyn kasvoille. 


~ Hymy tuntemattomalta. Aamun vaunulenkillä meitä vastaan käveli vanhempi pariskunta, joiden kanssa kohdatessa vaihdettiin hymy. 

~ Äiti. Nyt itse äitinä osaa arvostaa omaa äitiä entistä enemmän. Meidän välit on aina olleet todella läheiset, mutta Minean syntymän jälkeen vieläkin läheisempi. Tänään Äiti tulee meille <3 

~ Tuoreet kukat. Tuoreita kukkia ei voita mikään! Odotan innolla kukkien laittamista terassille. 
 
~ Uusi kaupunki. Meillä saattaa olla syksyllä tulossa muutto uuteen kaupunkiin. Itse olen tästä mahdollisuudesta kovin innoissani! 

~ Kevät ja kesän tulo. Vaikka pidänkin jokaisesta vuodenajastamme on keväällä suuri merkitys. Se on täynnä mahdollisuuksia ja toivoa tulevasta kesästä.




~ Kiinteiden aloitus. Minea täyttää 6kk torstaina ja sitten maistellaan ensi kertaa kiinteistä. Mitähän neiti tuumaa? :) 

~ Greyn anatomia. Ehdoton lemppari sarja, jonka uudet jaksot ovat alkaneet. 

~ Vaaleanpunainen väri. Tämä hetken ehdoton ykkösvärini, jota löytyy niin vaatteista, sisustuksesta kuin kukistakin. 

~ Lintujen viserrys. Kuinka ihana on aamuisin herätä kauniiseen lintujen lauluun. Kaupungissa asuessa sitä ei päässyt kuulemaan.
 
 


Lähetän virtuaalisen hymyn teille kaikille ja toivotan iloista maanantaita <3 


- Marjut -

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olipas mukava postaus, tuli itsellekin hymy huulille ;-) Ihanaa kevättä :-)
-Jenni

Anonyymi kirjoitti...

Olipa ihana postaus! Mistä muuten kaunis paitasi on? Iloista maanantaita ja kiitos inspiroivasta blogista :)

Mariannr

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

Ihana postaus! Mistä toi taustalla oleva iso neulepeitto on? :)

Marjut kirjoitti...

Ihana, että tykkäsit <3 Välillä on hyvä pysähtyä miettimään mikä saa hymyn huulille :)
Iloista ja aurinkoista kevättä!

Marjut kirjoitti...

Kiitos sinulle <3 Paidasta kuulette tänään lisää ja ilokseni alekoodin kera ;)

Marjut kirjoitti...

Kiitos <3 Tuo ihana peitto on Merino Finlandin tekemä! Löytyy facesta ja instasta ;)